emben eloa

Vuodatusta piste net

2008-10-15T11:27:00+03:00

Ottaa aivoon. Iso K-Markettimme on nyt ollut tyhjillään (kaikki myyty -20%, joten hyllyt tyhjinä heti) koska viereen rakennettiin uusi Citymarket ja K-market puretaan.

Noh, tämä K-Market on ainoa kauppa, josta saa sekä Pirkka Ruisranskanleipää, että Pirkka juotavaa rasvatonta mansikkajogurttia. Nyt sitten kun loppuunmyynti alkoi, ei sinne enää tilata uusia tuotteita, ja olen ostanut Ruisranskani muualta. Mutta täällä ei ole kuin kaksi pikkuista K-Markettia, joiden valikoima on aika pieni, joten toisessa myydään tätä lempparileipääni ja toisessa lempparijogurttiani, mutta kummassakaan ei ole molempia, koska kaikkea tilataan niin pienissä määrissä, että tavara loppuu jo aamusta.

Eli kiva etsiä, sattuisiko loppuunmyynnistä olemaan jäljellä yhtään mitään. Ei ole leipää eikä jogurttia. No, menen siis toiseen K-kauppaan, jossa saattaa olla juuri ja juuri yksi leipä ja jogurtti. No, leipää sattuu olemaan tällä kertaa (paitsi ei ikinä viikonloppuisin), mutta jogurttia ei (eikä sitä saa maanantaisin kun kuulemma aina viikonlopun jälkeen on toimitusongelmia). Ostan leivän ja menen viereiseen kaupunkiin (10 min matka) katsomaan, onko siellä jogurttia. Jesh, onhan siellä se yksi ja viimeinen puteli, jonka ostankin sitten hyvillä mielin.

Mutta kun tämä ramppaaminen sattuu samalle päivälle kun minä ajan kaukaiseen tavarataloon ostamaan juuri tiettyjä ja harvinaisia terveyssiteitä ja ripsiväriä, ja siellä sanotaan etteivät he myy siteitä ja ripsiväreissä oli toimitushäiriöitä eikä niitä ole.......

Ja näitä siteitä olen etsinyt sitten jokaisesta kaupasta, myös ISOSTA S-Marketista, jossa niitä ei myöskään ole, mutta tässä kohta maan tasalle purettavassa K-Marketissa niitä oli aina. Nyt se on kiinni ja Citymarket aukeaa huomenna RUOKApuolen osalta, joten joudun pitämään jotain vuokkosten tuumanpaksuisia flanellivaippoja koko menkkojen ajan ja se ÄRSYTTÄÄ.

Ja miesten on turha sanoa tähän että "ei kai niillä siteillä nyt niin paljon eroja ole". On niillä.

Kootut

2008-10-15T11:26:00+03:00

Autoilua á la Embe.

Mökin pihasta lähtiessäni peruutin puuhun, koska en muistanut siinä olevan puuta. Seuraavalla kerralla viisaana tyttönä muistin puun, ja väistäessäni sitä peruutin viereiseen puuhun.

Kotipihassa kävelin autolle. Lasit olivat umpijäässä, joten raappasin ne lukuunottamatta takalasia. Huomasin naapurin auton myös lähtövalmiudessa autoni takana. Istuin autoon ja sivupeileistä tarkistin ettei ketään ole takana. Takalasi tosiaan oli jäässä, eikä sivupeileistä näkynyt suoraan takana seisonutta MB Vitoa, joten ei muuta kun kaasu kiireellä pohjaan ja vetokoukulla Viton kromipuskuri paskaksi. Olin vielä filmaatisena lähdössä jatkamaan matkaani, kunnes mieheni totesi että naapurillekin olisi hyvä ilmoittaa, ja tarkistaa vaurioituiko puskuri. Naapuri on onneksi mieheni ystävä. Vakuutusrahat saatuaan hän ei suinkaan käyttänyt niitä puskurin laittoon vaan...? Kyllä vain: ryyppäämiseen.

Pakkasin autoon kamaa mökille lähtiessäni. Osan tavaroista laitoin katolle hetkeksi. Olin edellisenä päivänä leiponut sämpylöitä ja olin viemässä niitä korissa mökille. Laitoin korin päälle myös villasukat, jotka lainasin mökiltä ja nyt aioin palauttaa. Lähdin ajamaan, kunnes vilkkaan tien puolivälissä muistin mitä katolle olikaan jäänyt. U-käännös ja etsimään sämpyläkoria ja villasukkia. Kori oli tien vieressä, sämpylät sikin sokin ja villasukat keskiviivalla. Hävetti niin kun autoja meni koko ajan, että pistin kunnon näytelmän pystyyn. Pysäytin auton ja muka hämmästyin että "mitäs tavaroita täällä onkaan!". Aina uuden tavaran poimiessani tutkin sitä muka ihmeissäni, "ja mikäs TÄMÄ on??", ettei kukaan nyt vaan luulisi että tavarat ovat minun. Aloin kerätä kamoja ja soitin samalla isälle, koska oli pakko soittaa jollekin etten nauraisi yksinäni keskellä isoa tietä. Viimeinen moka oli, että meinasin kerätä sämpylätkin takaisin koriin, kunnes pohdin toisin.

Tuhkat Päijänteeseen

2008-09-22T12:57:00+03:00

Äidin viimeinen toive (kirjaimellisesti viimeinen, tämän jälkeen hän ei voinut enää puhua) oli, että hänet tuhkattaisiin ja tuhkat heitettäisiin Päijänteeseen. Virallisesti näin ei saisi tehdä, mutta mitä pahaa tuhka voi tehdä luonnolle? Ei mitään. Juhannuspäivänä lähdimme veneellä kohti äidin lempipaikkaa Päijänteellä. Olimme kahdella veneellä. Sedälläni on iso vene, jossa oli isäni, minä, veljeni, mieheni, isän veli, hänen vaimonsa, heidän poikansa ja isän kaksi siskoa. Pienessä soutuveneessä oli isän toinen veli, hänen poikansa ja joku kolmas, ehkä isäni paras ystävä. Äitini paras ystävä ei ehtinyt paikalle, mutta hengessä oli mukana monta ihmistä, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet järvelle mukaan. Rannalta tapahtumaa katselivat äidin veli, hänen vaimonsa sekä lapsensa ja äidin äiti.

Oli kaatosade, kun lohduttoman itkun saattelemana kaadoimme tuhkat järveen. Perään laskimme kukkia monen kimpun verran. Lopuksi täytimme uurnan kivillä ja naulasimme sen umpeen. Upotimme sen järveen. Lähdimme rantaan päin, ja aurinko alkoi yhtäkkiä paistaa. Ihan kuin silloin kun äiti nukkui pois - kun äidin tila huononi yöllä, alkoi lumimyrsky, joka loppui tasan kuudelta seuraavana iltana, kun äiti lakkasi hengittämästä. Äiti oli luonamme, katselemassa kuinka täytimme hänen toiveensa.

Ensi vuonna menemme äidin lempipaikkaan ulkomaille. Säästimme pienen määrän tuhkaa, jonka ripottelemme mereen sillä rannalla, jolla äiti kaikkiaan yhdentoista loman verran otti aurinkoa ja nautti.

Long time no seen

2008-09-22T12:41:00+03:00

Jopa vierähti aika nopeasti kesällä... En ajatellutkaan koko blogia. En halunnut lukea äitiin liittyviä kirjoituksiani täällä, mutten halua poistaakaan niitä, jos ne auttavat jotakuta. Kesän jälkeen liian aikaisin alkanut syksy tuntui järkytykseltä - kesällä jo pelkkä lämmin ja valoisa sää riitti unohtamaan ahdistavan kevään hetkeksi... nyt kylmä ja armoton syksy riisuu puut, riisuu minut esille turvallisesta pesästäni.. olen taas ajatellut äitiä, surrut enemmän. On niin ikävä. Pelkään joulua... ei se ole enää ikinä samanlainen. Ennen rakastin joulua. Nyt se uhkaa minua. Se muistuttaa muutoksesta, että jotain on nyt muuttunut lopullisesti, meitä on yksi vähemmän nyt. Äiti teki meille joulun. Kuka sen nyt tekee? Isä sanoi, ettei meidän ole pakko viettää koko joulua, jos se tuntuu liian pahalta. Kuitenkin sanoin hänelle, että haluan viettää sitä siksi, koska äiti piti joulusta ja panosti siihen joka vuosi. Ehkä tänä vuonna onkin Äidin muistojoulu. Se sattuu. Sattuu sattuu sattuu, eikä pääse pakoon. Se tulee, ei joulua voi unohtaa tai kiertää - se näkyy kaduilla jouluvaloissa, näyteikkunoissa, tonttupukuisissa lapsissa. Televisio ja radio täynnä jouluohjelmaa. Lehdet jakelevat jouluvinkkejään. Naapurit kantavat kuusta sisälle. Miten joulua voi varoa - ei mitenkään. Pelottaa.

I look in the mirror and see your face - if I look deep enough

2008-05-09T10:34:00+03:00

Ikävä. Ikävä. Ikävä, ikävä, ikävä.

"How can I miss you if you never go away" -tilanteet ovat tuttuja parisuhteissa. Mutta kun läheinen nukkuu pois, sitä viettäisi vaikka loppuelämänsä jokaisen minuutin hänen seurassaan kyllästymättä, jos hänet vain saisi takaisin.

Olen aina ajatellut, ettei saa mennä nukkumaan sopimatta riitaa. Ikinä ei voi tietää, mitkä ovat viimeiset sanasi rakkaalle ihmiselle - ikinä ei saa pitää itsestäänselvyytenä läheistä ihmistä, vaikka tätä näkisi joka päivän joka sekunti. Kyllähän siihen syyllistyy jokainen joskus, mutta sitten kun menettää jonkun niin rakkaan ihmisen viereltään, alkaa oikeasti oppia arvostamaan läheisiä ihmisiä ja yhteisiä hetkiä. Minä tosin syyllistyn nykyään vielä entistäkin enemmän ylihuolehtimiseen. Pelkään jatkuvasti menettäväni rakkaat läheiseni. Äidinkin kohdalla kyse oli terveestä, vielä nuoresta naisesta, jolla piti olla pitkä tulevaisuus edessään. 2,5 vuotta myöhemmin äitiä ei ole. Kuolema kerää pois kenet haluaa. Ei se paskiainen katso aikaa eikä paikkaa. Sille kaikki me olemme kasvotonta massaa, jota pitää karsia jotta uutta mahtuu tilalle. Mutta kukaan uusi ei voi ikinä olla yhtä hyvä, yhtä tarpeellinen, yhtä puhdas, kuin äiti oli. Korvaamaton, rakas äiti.

Välillä mietin, enkö ansainnut enempää yhteisiä muistoja äidin kanssa? Enkö ollut tarpeeksi hyvä saadakseni pitää äidin täällä, näkemässä tulevat lapseni, työpaikkani, taloni? Unelmoin vuosia siitä, kuinka alkaisin odottaa lasta, kuinka kertoisin siitä äidille, kuinka hän riemuitsisi ja kertaisi aikaa, jolloin hän odotti minua. Etsisimme yhdessä vintistä vanhoja vauvanvaatteita ja taittelisimme ne valmiiksi kaappiin odottamaan pientä käyttäjäänsä.

Miksi en saanut sitä?

Goodbye´s the last time I will hold you near

2008-05-05T18:49:00+03:00

Vappuriehat oli ja meni. Aattona olimme sulhon kanssa katsomassa hänen serkkunsa bändiä ja loput 4 vapaapäivää olimme mökillä, jossa isäni ja mummoni totuttelivat mökkeilyyn ilman äitiä. Hyvinhän se äiti oli iskän opettanut - osasi pakata tarpeeksi ruokaa ja vielä ottaa huomioon minunkin nirsouteni syömisiä ostaessaan. Haikea oli tunnelma toki, mutta kyllä se siitä iloksi muuttui.

Eräänä iltana kävi kuitenkin niin, että sain ahdistuskohtauksen, jonka aikana minusta aina tuntuu, että on pakko purra jotakin tai puristaa nyrkkejä täysillä kiinni. Aloin kirkua tyynyyn ja sitten itku vihdoin tuli, koska se on ainoa, mikä auttaa rauhoittumaan. Huomasin, kuinka kireä ja jännittynyt olen jatkuvasti, vaikka näennäisesti voin ulospäin ihan hyvin. Pinna on kireällä ja kaikki vastoinkäymiset tuntuvat kaatavan maailman. Niin kuin se, kun laitoin sähkösaunan päälle. Minulle opetettiin jo pienenä, että kiukaan päälle ei ikinä laiteta mitään, edes silloin kun se ei ole lämmin. Napsautin siis saunan päälle ja menin katsomaan telkkaria. Tunnin päästä sulho kävi katsomassa, joko saunaan pääsisi. "EI SAATANA!" kuului seuraavaksi. Sulho oli laittanut pyykkikorin (tyhjän) kiukaan päälle muutamaa päivää aiemmin, eikä ollut sen jälkeen käynyt saunassa. Kori oli sulanut kiukaalle, tosin sen verran laadukas muovikori oli kyseessä, ettei pohjaan tullut edes reikää - uusi varsin moderni muoto kylläkin. Ja koska pelkkä korin sulaminenhan ei riitä, olin myös jättänyt saunan oven auki, joka näin maalaisjärjellä ajateltuna merkitsee, että saunassa ei ollut kovin lämmin, koska lämpö oli jakaantunut myös kylpyhuoneeseen. Sulho oli todella riemastunut. Itkuhan siinä pääsi, kun epäonnistumisille ei juuri nyt ole elämässäni sijaa.

Kertokaahan muuten huviksenne, kumman vika se mielestänne oli? Minun, joka luottaa siihen, että kiukaan päällinen ei ole säilytyspaikka millekään, vai sulhon, joka on sitä mieltä, että minun olisi pitänyt ehdottomasti katsoa, ettei kiukaan päällä ole mitään (niin kuin ei ole ikinä ennenkään ollut, korostan)? Tiedän melkein mielipidejakauman, mutta toivon, että edes yksi olisi sitä mieltä, että kiukaan päälle ei perkele laiteta mitään muuta kuin kiuasmakkaraa.

I´ll be missing you

2008-04-29T13:01:00+03:00

Siirsimme äidin tuhkat krematorion pahviuurnasta (jonka päällystimme Marimekon vaaleanpunaisella Unikko-paperilla) isäni tekemään uurnaan. Vaikea kertoa miltä tuntui, kun tuhkaa kaataessa osa siitä nousi usvana ilmaan ja kietoutui ympärilleni. Ei pieni ihmismieli voi ymmärtää.

Uurna on minun suunnittelemani. Sen kansi ja "pohja" (eli eräänlainen matala tukijalka kuten vaikka pokaaleissa usein on) ovat valkoisia. Kannessa on pystyssä risti, myös valkoinen. Uurna itse on päällystetty Marimekon mustavalkoisella Unikko-kankaalla. Äiti oli Marimekon suuri ihailija, ja kun kävin läpi hänen vaatteitaan (osa meni kirpputorille, osa minulle ja osa sulhon siskolle), kaapista löytyi 10 erilaista Marimekon raitapaitaa. Jokainen oli erivärinen. Äidin paras ystävä saikin melkein kaikki ne paidat, koska en halunnut niin arvokkaita ja äidille rakkaita paitoja viedä kirpputorille. Suurin osa äidin vaatteista oli uusia, osa käyttämättömiä. Hän tilasi etelänmatkalle (joka siis oli 2 viikkoa ennen kuin äiti nukkui pois) uusia kauniita vaatteita, ja nyt minulla onkin sitten kesäksi paljon uusia paitoja ja shortseja. Ihan kuin äiti olisi tiennyt, että se menisi näin. Että minä rahattomana en voi ostaa uusia vaatteita, ja sattumalta äidin vaatteet ovat juuri minulle sopivia. Äiti osasi aina huolehtia kaiken etukäteen järkevästi. Hän huolehtii minusta vieläkin, huolimatta siitä, kuinka kaukana hän on. Liian kaukana, mutta silti niin kovin lähellä.

Mariah Careyn kappale "Bye bye" kertoo sanatarkasti, miltä minusta tuntuu. On hienoa, että aikana jolloin sanoja ei löydy, voin kovasti rakastamallani musiikilla ilmaista tunteitani.

This is for my peoples
Who just lost somebody
Your best friend, your baby
Your man or your lady
Put your hand way up high
We will never say bye
No, no, no

Mamas, daddies, sisters, brothers
Friends and cousins
This is for my peoples
Who lost their grandmothers
Lift your head to the sky
Cause we will never say bye

I never knew I could hurt like this
And everyday life goes on I wish
I could talk to you for a while
Miss you but I try not to cry
As time goes by

And it's true that you've
Reached a better place
Still I'd give the world to see your face
And be right here next to you
But it's like you're gone too soon
Now the hardest thing to do is say

Bye bye

You never got a chance to see
How good I've done
And you never got to
See me back at number one
I wish that you were here
To celebrate together
I wish that we could
Spend the holidays together

I remember when you used to
Tuck me in at night
With the teddy bear you gave me
That I held so tight
I thought you were so strong
You'd make it through whatever
It's so hard to accept the fact
You're gone forever

I never knew I could hurt like this
And everyday life goes on I wish
I could talk to you for a while
Miss you but I try not to cry
As time goes by

And it's true that you've
Reached a better place
Still I'd give the world to see your face
And be right here next to you
But it's like you're gone too soon
Now the hardest thing to do is say

Bye bye

<3

Ask for more

2008-04-16T10:34:00+03:00

Kyllä huomaa, että olen työharjoittelussa eikä ole tekemistä, kun koko ajan päivittelen. Tällä kertaa ajattelin vastata tämmöiseen kyselyyn, josta varmasti selviää todella mielenkiintoisia asioita minusta :P

1. Muutin pois kotoa 21-vuotiaana.
2. Ensimmäinen oma kotini oli sama missä nytkin asun.
3. Muutin asumaan kihlattuni luo rivitaloon.
4. Kotoa mukaan otin huoneestani tärkeimmät tavarat, eli lähes kaiken. Myös astioita yms. tarpeellista.
5. Vuokra maksettiin ei mihinkään - omistusasunto.
6. Ensimmäinen työpaikkani oli S-Marketissa tonnilaisena.
7. Ensimmäisen sohvan ostin yhdessä sulhon kanssa Sotkasta, hemmetin iso poltetun oranssin värinen kulmasohva.
8. Alkuaikoina ruoaksi oli sulhon kotiruokaa ja mummun ja äitin tekemää myös.
9. Alkuaikoina kahvi keitettiin joka aamu niin kuin nytkin, koska sulho ei herää ilman.
10. Alkuaikoina meillä siivottiin epätasa-arvoisesti - minä töhötän siivouksesta kun sulhoa ei niinkään haittaa sotku.
11. Alkuaikoina rahaa oli vähän niin kuin nytkin.
12. Varsinaisesti perustin perheen ensi vuonna.
13. Ajokortin ajoin 18-vuotiaana.
14. Ensimmäinen autoni oli punainen VW Jetta vuosimallia -89.
16. Kodinkoneista tärkein on jääkaappi <3
17. Asun tätänykyä rivitalokaksiossa med koira ja sulho.
19. Eniten alkuajoista kaipaan jännitystä kun kaikki oli uutta - tosin nyt on ihan yhtä jännää kun uusia asioita tulee kuukausittain eteen.
20. Parasta elämässäni on perheeni. Sulho, isi, veli, koirat, mummu, tädit, sedät, jotkut serkut, ja ystävät. Rakastan teitä kaikkia.

Mä tahtoo veivaa veivaa

2008-04-16T10:07:00+03:00

Äidin poisnukkumisen jälkeen menin heti seuraavana päivänä lenkille. Sen jälkeenkin hikoilin lenkkipolulla joka päivä, kunnes seuraavalla viikolla uskaltauduin jo salille. Viime viikolla rohkaisin mieleni ja menin combattiin huolimatta siitä, että tuntui kuin kaikki tietäisivät. Tukea on onneksi tullut kiitettävästi, ja sydäntä lämmittää kun huomaa, että hädän sattuessa minulla on paljon ihmisiä joille jutella.

Eilen olin nyrkkeilyssä. Puolet tunnista oli rankkaa kuntopiiriä ja toinen puolisko yhtäjaksoista säkin pieksemistä. Puhdistuin taas. Isä ja sulho varoittelevat, että taas huomaamatta minulle voi tulla ylikunto, niin kuin niin usein ennenkin. Että lenkillekin voisi mennä koirien ehdoilla, eli pysähdellä jatkuvasti nuuskuttamaan jokaista puunjuurta ja kävellä yhtä hitaasti kuin koirani kun niillä on nenä maassa kiinni. Ei voi. Minä tarvitsen hikeä. Hiki tuo minusta ulos surun, vihan, paineet, kuona-aineet ja kaiken kuorman, jota en juuri nyt enkä yleensäkään jaksa harteillani kantaa. En koe hyödylliseksi mennä lenkille, jolla ei tule hiki. Olen toki väärässä, myönnän sen. Kaikenlainen liikunta ja varsinkin se vaihtelu on hyväksi. Mutta minä olen liian jäärä. Minun on pakko saada hiki otsalle, kainaloon, lapaluiden väliin. Ai sitä tunnetta, kun pääsee lenkiltä/salilta/combatista/nyrkkeilystä/pumpista kotiin saunaan. Otan hikiset vaatteet pois ja haisen kuin pieni sika. Sitten pesen kaiken pois ja aloitan alusta taas huomenna.

Never gone

2008-04-16T09:52:00+03:00

Tuon ^^ niminen kappale on Backstreet Boysilla. Tänään on yhtyeen konsertti Helsingissä ja minulla on sinne liput. Toivottavasti en romahda täysin kun tuo kyseinen kappale esitetään, koska se koskettaa tällä hetkellä tilannettani niin läheltä. Backstreet Boysien musiikki on lohduttanut minua elämäni aikana monesti - lähinnä uudempi tuotanto, ei niinkään 2 ensimmäistä levyä, jotka kuulostavat osin vähän kornilta :) Moni haukkuu BSB:tä poikabändiksi ja huonoksi musiikiksi, mutta minä olen hyväksynyt, että heidän musiikkinsa tuo minulle iloa, enkä välitä muiden mielipiteistä.

Aluksi aioin jättää konsertin väliin, koska menen sinne kahden nuoremman luokkakaverini kanssa, enkä osaisi turvautua heihin, mikäli paha olo yllättäisi kesken reissun. Isäni kuitenkin pelasti tilanteen lupautumalla viemään meidät Helsinkiin ja pakottamalla sulhonkin mukaan. Äijät kiertelevät kalastuskauppoja sillä aikaa kun me tytöt fanitamme Nick Carteria.

Tässä Never Gone -biisin sanat. Lukekaa ajatuksella, osuvat varmasti jokaista suoraan sieluun vaikkei bändistä tykkäisikään.

The things we did, the things we said
Keep comin' back to me and make me smile again
You showed me how to face the truth
Everything that's good in me I owe to you

Though the distance that's between us
Now may seem to be too far
It will never separate us
Deep inside, I know you are

Never gone, never far
In my heart is where you are
Always close, everyday
Every step along the way
Even though for now we've got to say goodbye
I know you will be forever in my life
Never gone

I walk along these empty streets
There is not a second you're not here with me
The love you gave, the grace you've shown
Will always give me strength and be my cornerstone

Somehow you found a way
To see the best I have in me
As long as time goes on
I swear to you that you will be

Never gone, never far
In my heart is where you are
Always close , everyday
Every step along the way
Even though for now we've got to say goodbye
I know you will be forever in my life

Never gone (gone from me)
If there's one thing I believe
I will see you somewhere down the road again

Never gone, never far
In my heart is where you are
Always close, everyday
Every step along the way
Even though for now we've got to say goodbye
I know you will be forever in my life

Never gone, never far
In my heart is where you are