En ole vähään aikaan kirjoitellut mitään. Äitini pitkä taistelu syöpää vastaan tuli päätökseensä 2 viikkoa sitten. En halua täällä siitä enempää kertoa, sillä se oli kuitenkin niin kovin henkilökohtainen asia ja jotenkin niin raa´an todellinen, ettei sitä voi kuvata. Ainoastaan saman kokeneet voivat ymmärtää. Ja miten toivoisinkaan ettei kukaan muu joutuisi käymään läpi tällaista, mutta syöpä on aivan liian yleinen nykyisin.

Äidin poisnukkumisen jälkeinen elämä on jatkunut yllättävänkin samalla lailla, kuin hänen täällä ollessaan. Perheemme pitää tiiviisti yhtä, ja kaikki juttelevat avoimesti tunteistaan, olivat ne surua, vihaa, haikeutta tai iloa. Iloakin on todella ollut - nauraen olemme muistelleet meille niin rakkaan äidin nasevia lauseita, jo obsessiivisuutta hipovaa tarkkuutta (aamulla juodaan aamumukeista, ei ikinä päivämukeista, ja jos isä laittoi iltapäivällä kahvipöytään aamukupit, äiti vaihtoi ne päiväkupposiin) ja niin kaunista hymyä. Samalla ainakin minä olen miettinyt elämän epäreiluja mutkia. Kuka tuolla jossakin päättää, että maailman ihanimmat ja tärkeimmät ihmiset saavat nyt osakseen sairauden, joka kuihduttaa kunnes ei enää jaksa nousta sängystä? Samalla pedofiilit jolkottavat kaupungilla 5 kuukauden ehdollinen vankeustuomio niskassaan, raiskaajat vetoavat uhriensa humalatilaan ja pääsevät pälkähästä ja kaikenmaailman Hitlerit ja George W. Bushit hallitsevat imperiumeitaan kultatuoleiltaan ja elävät satavuotiaaksi nähdäkseen tuhon, jonka ovat aiheuttaneet. Myös terveyttään kiusallakin tuhoavat juopot porskuttavat vanhoina äijinä ja akkoina Alkosta kotiin ja kotoa Alkoon, ja maksa suodattelee myrkkyjä minkä kerkeää, kun taas äitini maksan toiminta petti syövän vuoksi, eikä äiti juonut eläessään kuin kaljan saunan jälkeen.

Niin. Ei tässä tiedä mitä kirjoittaisi.

Rakastan sinua. Ikävä.

P.S. Tämä ei ole kummitusblogi, mutta minulle sattui äidin siunaustilaisuuden jälkeen erikoinen tapaus, jonka uskon olevan äidin tervehdys. Skeptinen miehenikin oli aivan ihmeissään, mikä kertoo mielestäni jotain. Kertokaa omista mahdollisista kokemuksistanne niin harkitsen, uskaltaisinko tänne laittaa omani. Ja he, jotka eivät usko moisiin, eivät ole tervetulleita tällaisessa tilanteessa tulemaan mitätöimään kokemukseni jonain "sähkökenttien verkostoitumisen aiheuttamana oikosulkuna", sillä tapahtuma toi minulle korvaamatonta lohtua, eikä mielestäni ole hienotunteista tulla suruaikaa elävälle ihmiselle selittämään omia teorioitaan. Muut, oli teillä omia kokemuksia tai ei, jos edes pikkuisen uskotte tai olette kiinnostuneita "yliluonnollisesta", kommentoikaa kiitos.