Jaa. Mistä sitä aloittaisi. No, ensimmäiseksi kerron kuinka olen liiankin täpinöissäni (ihan kuin minulla ei olisi elämää ollenkaan :P) siitä, että olen juuri saanut ensimmäiset kommenttini blogiini! Mukava nähdä, että tätä blogia ihan luetaankin :) Tuntuu, että vielä on vähän hakusessa se oma tyyli ja tapa kertoa asioista. Koulussa sain aina kiitettäviä ainekirjoituksessa kuulemma nasevan kirjoitustyylin ansiosta, mutta nyt tuntuu tökkivän vähän tämä runoilu.

Sitten päivän muihin aiheisiin :) Äiti sai eilen punasoluja sairaalassa ja oli siellä yötä. Tänään hän pääsi kotiin ja suunnitteli heti sämpylöiden leivontaa. Hullu akka :) Levätä pitäisi, mutta luonto ei anna periksi. Äiti on ollut kotona koko sairauden ajan, paitsi kerran oli lähes kuukauden jakso, kun häneltä poistettiin nestettä vatsaontelosta sairaalassa. Siellä äiti kuihtui ja kunto huononi makaamisesta - en tiedä, oliko se jonkinlainen käännekohta, jolloin sairaus otti enemmän valtaa. Yleiskuntohan vaikuttaa paljon syövän etenemiseen ja hyvä kunto voi kompensoida syövän vaikutuksia siten, että syöpäpotilas jaksaa paremmin ja ehkä elääkin kauemmin kun on hyvä kunto tukemassa.

Nyt kun hoitojen vaikutuksiin ei voi enää tukeutua, yritämme saada äidin kunnon kohenemaan ja painon nousemaan. Hän on 174 cm pitkä mutta painaa alle 50 kiloa, mikä jo itsessään verottaa elimistöä kamalasti. Siihen kun vielä lisätään kaikki syövän vaikutukset niin johan on yhdellä ihmiskeholla kestämistä.

Kävin bodypumpissa ja jäin tunnin jälkeen juttelemaan erään ihanan ihmisen kanssa pukukoppiin. Olemme puhuneet salilla paljon, muttemme muuten ole tavanneet - nyt saimme vaihdettua numeroita jopa! Hänen veljensä oli henkirikoksen uhri (alle puoli vuotta sitten), joten myös hänellä oli paljon puhuttavaa. Hän sattui juuri tänään ennen äitini kotiinlähtöä hoitamaan tätä, ja oli osannut yhdistää äitini minuun aiemmin puhumani perusteella. Oli hyvä jutella raskaista asioista täydessä yhteisymmärryksessä. Kiitos sinulle jos tätä luet <3